Jos ette vielä oo tutustunu kaveriin, niin tehkää ihmeessä niin!
8. marraskuuta 2011
7. syyskuuta 2011
29. elokuuta 2011
Pönttö-Öriläs
Olipa kerran tyttö nimeltä Anu. Anu oli äidin ja isän kanssa käymässä maalla mummin ja ukin luona. Anu istui tuvassa, hän katseli ja kuunteli. Jostain kuului kummaa ääntä. Silloin Anu huomasi vanhan puutynnyrin. Se seisoi tuvan nurkassa. Ääni taisi kuulua tynnyristä.
- Kuuletteko, Anu kysyi muilta.
- Kyllä me kuulemme.
- Mikä se sellaista ääntä pitää, ihmettelei Anu
- Minäpä tiedän, sanoi ukki. - Tynnyrissä asuu Pönttö-Öriläs. - Ja se pitää tuollaista ääntä.
- Millainen Pönttö-Öriläs on, kysyi Anu.
- Se on salaisuus, sanoi ukki, minäkään en tiedä. Kukaan ei ole nähnyt sitä. Sen ääni vain on kuulunut.
Anu rupesi miettimään millainen se Pönttö-Öriläs voisi olla. Onkohan se pyöreä ja karvainen? Vai onkohan se samannäköinen kuin minä? Vaikka Anu kuinka mietti, hän ei voinut varmasti sitä tietää.
- Minä haluaisin joskus nähdä Pönttö-Örilään, sanoi Anu. - Voidaanko me viedä tynnyri mukana kaupunkiin?
- Viekää vain, sanoi ukki.
Niin tynnyri vietiin kaupunkiin ja pantiin Anun huoneen nurkkaan seisomaan. Tynnyrissä oli kaksi pyöreää reikää ja niistä Anu yritti kurkistella tynnyriin. Mutta hän ei nähnyt Pönttö-Örilästä. Hän kuuli vain sen äänen.
- Tule pois tynnyristä, houkutteli Anu.
Mutta Pönttö-Öriläs ei tullut. Se ei halunnut näyttäytyä kenellekään ihmiselle. Se oli mennyt ihmisiä pakoon tynnyriin.
- Miksi et tule pois, huusi Anu reiästä tynnyriin.
Tynnyristä kuului vain murahdus vastaukseksi. Pönttö-Öriläs oli lakannut puhumasta. Mutta Pönttö-Öriläs olisi halunnut kertoa Anulle miksi se oli paennut tynnyriin. Sen oli tullut niin paha olla, että piti aivan pakosti mennä piiloon. Pönttö-Öriläs ei voinut katsella, kun ihmiset aina vain riitelivät eivätkä osanneet tehdä sovintoa. Se ei voinut katsella, kun joillakin oli nälkä eikä kukaan antanut heille ruokaa. Eikä se voinut katsella, kun jossakin oli sota ja ihmisiä tapettiin. Siksi Pönttö-Öriläs oli piiloutunut tynnyriin. Pönttö-Öriläs luuli, että sen tulisi helpompi olla kun se ei näkisi. Mutta se pettyi. Sen olo ei helpottunut tynnyrissä. Pönttö-Öriläs vaikeroi yksikseen.
Joskus öisin Pönttö-Öriläs lähti yksinäisille retkilleen. Se kulki kauas metsään, jossa oli pieni metsälampi. Metsälammella asusti yksinäinen villisorsa. Villisorsakin oli murheissaan ja Pönttö-Öriläs kuunteli sen yöllistä valitusta. Ja Pönttö-Öriläs yhtyi siihen ja he itkivät yhdessä. He lauloivat pois suruaan ja murhettaan. He ymmärsivät hyvin toisiaan. Yhä useampina öinä Pönttö-Öriläs tuli metsälammelle. Mutta aina ennen auringon nousua se palasi tynnyriinsä.
Vaikka Pönttö-Örilään tulikin vähän parempi olla, maailma ei sillä tavalla muuttunut yhtään paremmaksi. Vaikka Pönttö-Öriläs oli itse piilossa eikä nähnyt mitään, se kuitenkin kuuli mitä tapahtui. Pönttö-Öriläällä oli niin hyvä kuulo, että se kuuli senkin kun toisella puolella maapalloa sattui jotain pahaa. Pönttö-Öriläs kuuli kaiken. Eikä se voinut muuta kuin istua tynnyrissä ja vaikeroida. Anu istui tynnyrin vieressä ja kuunteli.
- Onko sinun paha olla, Pönttö-Öriläs, Anu kysyi. - Miksi sinä siellä yksin valitat? Miksi olet piilossa? Ei se auta sinua eikä ketään muutakaan. Tule pois sieltä ja tee jotain, jotta maailma muuttuisi.
Pönttö-Öriläs kuunteli mitä Anu sanoi ja alkoi miettiä.
- Hän on ihan oikeassa, ajatteli Pönttö-Öriläs. - Minun täytyy lähteä kertomaan ihmisille, ettei saa olla paha kenellekään.
Jo seuraavana yönä Pönttö-Öriläs lähti liikkeelle. Pönttö-Öriläs kiersi ympäriinsä ja käski ihmisiä olemaan hyviä toisilleen, sopimaan riidat ja antamaan ruokaa nälkäisille, että kaikille tulisi parempi olla. Se oli raskasta työtä. Joka aamu ennen auringon nousua Pönttö-Öriläs palasi tynnyriinsä. Nyt se oli niin väsynyt, että se nukkui koko päivän. Pönttö-Öriläs ei enää vaikeroinut paitsi joskus hiljaa unissaan. Siitä Anu tiesi, että Pönttö-Öriläs oli yhä tynnyrissä.
- Kuuletteko, Anu kysyi muilta.
- Kyllä me kuulemme.
- Mikä se sellaista ääntä pitää, ihmettelei Anu
- Minäpä tiedän, sanoi ukki. - Tynnyrissä asuu Pönttö-Öriläs. - Ja se pitää tuollaista ääntä.
- Millainen Pönttö-Öriläs on, kysyi Anu.
- Se on salaisuus, sanoi ukki, minäkään en tiedä. Kukaan ei ole nähnyt sitä. Sen ääni vain on kuulunut.
Anu rupesi miettimään millainen se Pönttö-Öriläs voisi olla. Onkohan se pyöreä ja karvainen? Vai onkohan se samannäköinen kuin minä? Vaikka Anu kuinka mietti, hän ei voinut varmasti sitä tietää.
- Minä haluaisin joskus nähdä Pönttö-Örilään, sanoi Anu. - Voidaanko me viedä tynnyri mukana kaupunkiin?
- Viekää vain, sanoi ukki.
Niin tynnyri vietiin kaupunkiin ja pantiin Anun huoneen nurkkaan seisomaan. Tynnyrissä oli kaksi pyöreää reikää ja niistä Anu yritti kurkistella tynnyriin. Mutta hän ei nähnyt Pönttö-Örilästä. Hän kuuli vain sen äänen.
- Tule pois tynnyristä, houkutteli Anu.
Mutta Pönttö-Öriläs ei tullut. Se ei halunnut näyttäytyä kenellekään ihmiselle. Se oli mennyt ihmisiä pakoon tynnyriin.
- Miksi et tule pois, huusi Anu reiästä tynnyriin.
Tynnyristä kuului vain murahdus vastaukseksi. Pönttö-Öriläs oli lakannut puhumasta. Mutta Pönttö-Öriläs olisi halunnut kertoa Anulle miksi se oli paennut tynnyriin. Sen oli tullut niin paha olla, että piti aivan pakosti mennä piiloon. Pönttö-Öriläs ei voinut katsella, kun ihmiset aina vain riitelivät eivätkä osanneet tehdä sovintoa. Se ei voinut katsella, kun joillakin oli nälkä eikä kukaan antanut heille ruokaa. Eikä se voinut katsella, kun jossakin oli sota ja ihmisiä tapettiin. Siksi Pönttö-Öriläs oli piiloutunut tynnyriin. Pönttö-Öriläs luuli, että sen tulisi helpompi olla kun se ei näkisi. Mutta se pettyi. Sen olo ei helpottunut tynnyrissä. Pönttö-Öriläs vaikeroi yksikseen.
Joskus öisin Pönttö-Öriläs lähti yksinäisille retkilleen. Se kulki kauas metsään, jossa oli pieni metsälampi. Metsälammella asusti yksinäinen villisorsa. Villisorsakin oli murheissaan ja Pönttö-Öriläs kuunteli sen yöllistä valitusta. Ja Pönttö-Öriläs yhtyi siihen ja he itkivät yhdessä. He lauloivat pois suruaan ja murhettaan. He ymmärsivät hyvin toisiaan. Yhä useampina öinä Pönttö-Öriläs tuli metsälammelle. Mutta aina ennen auringon nousua se palasi tynnyriinsä.
Vaikka Pönttö-Örilään tulikin vähän parempi olla, maailma ei sillä tavalla muuttunut yhtään paremmaksi. Vaikka Pönttö-Öriläs oli itse piilossa eikä nähnyt mitään, se kuitenkin kuuli mitä tapahtui. Pönttö-Öriläällä oli niin hyvä kuulo, että se kuuli senkin kun toisella puolella maapalloa sattui jotain pahaa. Pönttö-Öriläs kuuli kaiken. Eikä se voinut muuta kuin istua tynnyrissä ja vaikeroida. Anu istui tynnyrin vieressä ja kuunteli.
- Onko sinun paha olla, Pönttö-Öriläs, Anu kysyi. - Miksi sinä siellä yksin valitat? Miksi olet piilossa? Ei se auta sinua eikä ketään muutakaan. Tule pois sieltä ja tee jotain, jotta maailma muuttuisi.
Pönttö-Öriläs kuunteli mitä Anu sanoi ja alkoi miettiä.
- Hän on ihan oikeassa, ajatteli Pönttö-Öriläs. - Minun täytyy lähteä kertomaan ihmisille, ettei saa olla paha kenellekään.
Jo seuraavana yönä Pönttö-Öriläs lähti liikkeelle. Pönttö-Öriläs kiersi ympäriinsä ja käski ihmisiä olemaan hyviä toisilleen, sopimaan riidat ja antamaan ruokaa nälkäisille, että kaikille tulisi parempi olla. Se oli raskasta työtä. Joka aamu ennen auringon nousua Pönttö-Öriläs palasi tynnyriinsä. Nyt se oli niin väsynyt, että se nukkui koko päivän. Pönttö-Öriläs ei enää vaikeroinut paitsi joskus hiljaa unissaan. Siitä Anu tiesi, että Pönttö-Öriläs oli yhä tynnyrissä.
Sen pituinen se.
(Kirsti Kivinen ja Annami Poivaara, Unihiekkaa)
-------------------------------------------
Yksi lapsuuteni lempisaduista. Luultavasti enemmänkin päähenkilön nimen ja asuinmuodon, kuin opettavaisuuden takia.
24. elokuuta 2011
Pro teesit
Heinolan ABC:ltä voi kätevästi ja kivasti ostaa sukan mukana proteesin, jos oma jalka on kadonnut.
Hyvä Heinola! Hyvä ABC!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
